maanantai 4. elokuuta 2008

Konttaustreeniä ja lusikointia

Heissan kaverit! Meikäläinen alkaakin olemaan jo sen verran vanha ja iso, että saa köllöttely & möllöttäminen riittää. Siksi olenkin aloittanut kovat konttaustreenit, jotka tuottavat jo tulosta! Ihan totta, mä osaan jo tehdä vaikka mitä, vaikka välillä olen ihan solmussa ja kopsautan nassun täysillä parkettiin. Mutta eikös ahkeraan treenaamiseen kuulu pienet kolhut ja mustelmat, niistä hikipisaroista ja kyynelistä puhumattakaan ;) Kovaa treeniä on myös tuolla pöydän ääressä aina neljä kertaa päivässä. Mä olen nimittäin jo jonkin aikaa treenaillut lusikan pitämistä ja syöttötuolissa istuminen sujuu multa ihan leikiten!

Viikonloppuna oltiin äipän ja Kati-mumman kanssa shoppailemassa kokonaista 3 ja puoli tuntia, ja mä olin kuullemma oikeen tosi ammattilainen siinä lajissa! Samoin mua kehuttiin hyväksi kyläluudaksi, kun suoriuduin sunnuntain sukulaisreissulta oikein erinomaisin arvosanoin :) Kaikkea hyvää ja kivaa siis täällä on tapahtunut ja arkikin rullaa jo rutiinilla. Nyt me lähdetään ostelemaan maissinaksuja, ne on niin hyviä nakertaa, kun hampaitakin täytyy tässä iässä alkaa tekemään. Hei sitten!

1 kommentti:

vaari kirjoitti...

Moi Rasmus ja muu perhe!
Kävin just lukemassa sun blogis.
Lähetin sulle kuvias eilen äiskäs sähköpostiin. Otin kuvat susta isoisoäitis luona, kun olit juhlistamassa perheesi kanssa iso mummu Saaran 89-vuotisbileitä. Kiva oli lukea päivittäisistä rutiineista, askareistasi ja seikkailuistasi. Voikaahan hyvin kaikki ja yritä hiffata se jalan eteen siirto ja sitten .... Timo-vaari ja Kati-mumma